Aleksandar Hemon: Kysymys Brunosta


Kysymys Brunosta on kahdeksan taitavasti yhteenpunotun kertomuksen kokoelma maailmasta, jossa mielipuolet ja tappajat sekoittuvat ystäviin. Selittämättömän väkivallan jäljet johtavat Balkanin historiaan, arkkiherttuan murhasta Titon aikakauteen, jolloin julmuus ja epäluulo kätkeytyvät pinnan alle. Poika etsii isästään vakoojan merkkejä, suuren sukujuhlan kohokohdista todistaa kulunut videonauha. 

Menneisyys ei jätä Sarajevosta paenneita edes uudella mantereella. Hanttihommia paiskovalla emigrantilla on lohtunaan vain ikävä kaupunkiin joka katoaa. Aleksandar Hemon koostaa huumorin sävyttämistä muistoista ja historian sirpaleista herkän ja kekseliään tutkielman. 

Tämänkertainen kierrätyskirjahyllyn bongaus oli minulle ennestään täysin tuntemattoman Aleksandar Hemonin teos minulle ennestään hyvin hatarasti ymmärtämästäni Bosnian sodasta. Vaistosin tilaisuuden uuden oppimiseen ja toivoin, että lukukokemus olisi vähintäänkin hyödyllinen, vaikka teksti ei muuten nappaisikaan. Sekavan takakansitekstin perusteella odotin jotakin hyvin epämääräistä ja ehkä kokeellistakin settiä, joka ei välttämättä muodostuisi kovinkaan erinomaiseksi lukukokemukseksi, mutta ainakin erikoiseksi. Kävi ilmi, että takakansiteksti on yksinkertaisesti surkea.

Kyseessä ei ollutkaan hajanaisten kuvien värittämä kertomus, vaan kokoelma kertomuksia - novellikokoelma, siis, pikemminkin. Tekstien pituus vaihteli suuresti ja pisimmissä oli omia alalukujaankin. Mikä kuitenkin erotti Kysymyksen Brunosta monista lukemistani novellikokoelmista oli se, että kokoelma todellakin oli kokeellinen, kuten aavistelinkin. Mutta millä tavalla kokeellinen! Jokainen kertomus oli tarkkaan hiottu ja mielenkiintoisella tavalla rakenteeltaan kokeellinen. Kertomuksiin tempautui aina mukaan innostuneena selvittämään, mistä on kyse. Erityisen vaikuttavana jäi mieleen kertomus, jossa kerrottiin sekä rinnakkain vakoojasta historiankirjoituksen tapaan että vakoojan lapsen arkisesta näkökulmasta. Vaikka kertomusta oli paikoin hankala lukea, tuntui se suorastaan riemastuttavalta käytännön kokeilulta ja tematisoi jo pelkällä rakenteellaan kertomisen kysymyksiä.

Kerronnasta jatkaakseni täytyy sanoa, että onneksi luin teoksen kansiliepeet vasta sen jälkeen, kun olin jo aloittanut lukemaan itse teosta. Liepeessä nimittäin verrataan Hemonia Nabokoviin, mikä olisi aivan varmasti hilannut odotukseni aivan pilviin ja ehkäpä tuottanut jonkinlaisen pettymyksen. Hemon ei nimittäin kirjoita kuin Nabokov, mutta hän kirjoittaa miltei yhtä hyvin ja jopa hieman samantyylisesti, minkä kyllä huomasin kirjasta jo ennen liepeen tietoiskuakin. 

Nabokovin tapaan Hemon rakentaa tekstiensä sanoman niiden rakenteeseen, josta se tihkuu innostaen ajattelemaan, selvittämään ja pohtimaan erilaisia tulkintamahdollisuuksia tavalla, joka sopii juuri kaltaiselleni liikaan kryptisyyteen ja toisaalta liikaan kädestä pitelyyn turhautuvalle lukijalle. Jokaisella tarinalla on oma tyylinsä ja omalaatuinen rakenteensa. Aivan Nabokovin mykistävään nerokkuuteen Hemon ei yllä, mutta on siitä huolimatta hyvin taitava kirjoittaja. Hemonilla on taito myös luoda kiinnostavia hahmoja, jotka tuntuvat samalla sekä yksilöiltä että tietynlaisen ihmisyyden edustajilta.

Ja sitten se sodan kuvaus. Olen kaikista eniten lukenut kuvauksia toisesta maailmansodasta, joten tämä teos aiheutti pienen itsereflektion hetken: tämän teoksen myötä Bosinan sota on lähimpänä nykypäivää oleva sota, josta olen koskaan lukenut. Jo Kysymyksessä Brunosta tuntuu hyvin konkreettisesti nykyaikaisen (tai parin vuosikymmenen takaisen) sodankäynnin raadolliseen todellisuuteen. Hemonin teoksessa se kiteytyy televisiosta nähtyihin epätodellisiin kuviin raakuuksista ja epätoivosta tai kotikaupungissa päivystäviin, siviilejä metsästäviin tarkka-ampujiin. Vaikka teoksessa kuvattiin Balkanin konflikteja pidemmältäkin aikaväliltä, Bosnian sodan osuus jäi erityisen vahvasti mieleen tavassaan repeytyä keskelle hahmojen arkea. Silloinkin kiintopisteinä pysyvät perhe ja suku, muistot ja tulevaisuuden toivo. Kysymys Brunosta on aiheeltaan samalla järkyttävä ja pysäyttävä, mutta myös armelias ja inhimillinen.
 
En odottanut tältä kirjalta paljoakaan, joten odotusten ylittyminen huimasti oli suoranainen ilon hetki. Kysymys Brunosta ei ehkä aivan lempikirjojeni joukkoon ylettänyt, mutta sillä tuntuu olevan vielä kaikenlaista annettavaa ja paljon uudelleenlukuarvoa, joten se jää hyllyyni. Harvemmin kierrätyskirjahyllystä sattuu eteen näin mielenkiintoisia lukukokemuksia, mutta toisaalta ilman kyseistä hyllyä tuskin olisin lukenut tätä teosta koskaan. Saa nähdä, mitä sieltä seuraavaksi osuu eteen.


---

Aleksandar Hemon 2000: Kysymys Brunosta
Suom. Eva Siikarla
WSOY. Helsinki. 
276s.
Kansi: Kristina Segercrantz, Sa Schloff

Kommentit

Viikon luetuimmat