Vladimir Nabokov: Kalvas hehku

Amerikkalainen runoilija John Shade on kuollut, murhattu. Shaden ystävä ja toimittaja, Charles Kinbote, koostaa kirjaksi hänen viimeisen runonsa "Kalvas hehku" ja liittää siihen esipuheen sekä pitkän ja yksityiskohtaisen kommentaarin. Hänen käsittämättömän henkilökohtaiset huomautuksensa muuttuvat fantasiaksi ja paljastavat ehkä enemmän kuin olisi viisasta. 

Vladimir Nabokovin kypsän kauden mestariteos Kalvas hehku on nerokkaasti rakennettu parodia jännityskirjallisuudesta, oppinut kommentaari ja hulluuden kronikka. 

Siitä ei pääse mihinkään: Nabokov on yksi suosikkikirjailijoistani siitäkin huolimatta, että Kalvas hehku on vasta neljäs teos, jonka Nabokovilta olen lukenut. Pistäytyessäni lyhyesti kirjastossa suuntasin juurikin näistä kahdesta syystä suoraan hyllyn kohtaan N ja otin mukaani ensimmäisen silmääni osuvan Nabokovin teoksen, jota en vielä ollut lukenut. Nabokovin teksteissä on häkellyttävän syvä ja omintakeinen tunnelma, josta ei vain saa tarpeekseen. Kun ryhtyy lukemaan Nabokovia, tietää aina saavansa sitä, mitä tilaa, tai vähän vähän enemmänkin - vaikka osasin jo odottaa vaikuttavuutta, Kalvas hehku ylitti odotukseni.

Tunnelman lisäksi Nabokovin proosa kiehtoo rakenteensa vuoksi. Kalvaassa hehkussa rakenne on erityisen hienostunut, sillä teos on mahdollista lukea monessa eri järjestyksessä tai eri reittejä teoksen lävitse risteillen. Alussa on esipuhe, jota seuraa runokokoelma. Loput teoksesta käsittää kommentaarin runokokoelmaan sekä hakemiston. Runokokoelman voi lukea viitteiden kautta, hyppiä ristiviitteestä toiseen ja välillä käväistä hakemistossa, jos haluaa, ja minulle jäikin tunne, että tämä teos pitäisi joskus lukea aivan toisessa järjestyksessä. Näin ensimmäisellä kerralla luin Kalvaan hehkun varsin mielikuvituksettomasti alusta loppuun, sillä halusin saada siitä selkeän kokonaiskuvan kaikesta sisällöstä ja myös seurata kevyttä kronologiaa, joka teoksessa kaikesta huolimatta vallitsee.

Kalvaassa hehkussa, kuten kaikissa muissakin Nabokovilta lukemissani teoksissa, on pakkomielteen kourissa vääntelehtivä päähenkilö. Tosin tällä kertaa hieman erilaisen pakkomielteen - Lumooja, Lolita ja Naurua pimeässä pyörittelevät samaa kuluttavan ja tuhoavan intohimon teemaa, mutta Kalvaan hehkun Charles Kinbote on kehittänyt pakkomielteen täydellisestä hänen syvimpiä sielun liikkeitään mukailevasta runoelmasta, jonka hän haluaa suosikkirunoilijansa kirjoittavan.  

Kertoja loihtii esiin vaikuttavan, puistattavan ja traagisen kuvan itseriittoisesta ja toisiin ihmisiin välineinä suhtautuvasta, lievän suuruusharhaisesta tutkijasta, joka näkee oikeudekseen täyttää myös ahdistelemansa runoilijan postuumin teoksen kommentit omalla faktan ja fiktion välillä taiteilevalla vuodatuksellaan, joka lopulta jättää runoilijan ja tämän teoksen auttamattomasti sivuosaan.

En myöskään voi olla mainitsematta kielestä, joka on ehkä tärkein yksittäinen tekijä, joka tekee Nabokovin kerronnasta niin valtavan valovoimaista. Hänen kielellisistä lahjoistaan kertoo jo se, että hän hallitsi useita kieliä sujuvasti ja kirjoitti loistavasti useammalla. Lukijana erityisesti Nabokovin metaforat ovat omaa luokkaansa. Ne avaavat kokonaisia rinnakkaisia todellisuuksia yhdessä virkkeessä tai parhaimmillaan muutamalla sanalla. Tekstissä on myös huomattavia määriä ironiaa - usein epäluotettavan kertojan sävyissä, kuten Kalvaassa hehkussa ja Lolitassa - mikä varmistaa paitsi kielellisesti myös älyllisesti taitavan ja monipuolisen lukukokemuksen.

Kalvas hehku on taattua Nabokovia ja lukemaani painokseen liitettyjen kommenttien perusteella jopa "yksi loistavimmista romaaneista, joita on koskaan kirjoitettu" ja "yksi vuosisatamme suuria taideteoksia" sekä "ylittää kirjallisena voimannäytteenä kaiken, mitä Nabokov on aikaisemmin kirjoittanut". Usein suhtaudun tällaisiin ylityksiin melko skeptisesti, mutta tässä tapauksessa olisin valmis jopa varovasti nyökkäilemään. Eihän siitä mihinkään pääse, Kalvas hehku on hyvä kirja. Saa nähdä, josko se joskus päätyisi ihan hankintalistalle asti.

---

Vladimir Nabokov 1962/2014:  Kalvas hehku
Suom. Kristiina Drews
Gummerus. Helsinki. 
336s.
Kansi: Tuomo Parikka