George R.R. Martin: A Clash of Kings
Troughout Westeros, the cold winds are rising.
From the ancient citadel of Dragonstone to the forbidding lands of Winterfell, chaos reigns as pretenders to the Iron Throne of the Seven Kingdoms stake their claims through tempest, turmoil and war.
As a prophecy of doom cuts across the sky - a comet the colour of blood and flame - five factions struggle for control of a divided land. Brother plots against brother and the dead rise to walk in the night.
Against a backdrop of incest and fratricide, alchemy and murder, the price of glory is measured in blood.
Postausahkeruudelleni kävi aika klassisesti syksyn koittaessa: opintojen alun jälkeen lukutahti notkahti dramaattisesti ja siten myös päivitystahti. Syynä on tietenkin se, että opintojen myötä tulevat opintojen puolesta luettavat kirjat ja muu lukeminen jää minimiin - etenkin, kun viime kuussa ylijäämäaikani kului erittäin suurilta osin Connor Kenway -nimisen herrasmiehen seurassa. Nyt kun Boston ja New York on vapautettu temppeliherrojen ikeestä, on aika siirtyä takaisin Skyrimiin kirjahyllylle. Tämänkertainenkin kohdeteokseni kertoo syksyn väistämättömästä kulusta kohti talvea; se kun on erääseen käymääni kurssiin liittyvää materiaalia.
Nythän on niin, että Game of Thrones -sarja oli neljänteen kauteen asti katsottuna ennen kuin aloitin ensimmäistäkään kirjaa. Syynä kirjoihin tarttumiseen oli jatkuva nakertava tunne, etten ole juuri millään tasolla kykenevä keskustelemaan tästä hiljattain suurten massojen tietoisuuteen nousseesta fantasiahitistä ilman alkuteoksen tuntemista. Viime kesänä siis vihdoin marssin kirjastoon ja poistuin A Game of Thrones mukanani suomenkielisen käännöksen ollessa lainassa. Jälkikäteen lueskeltuani ja kuultuani muiden arvioita käännöksestä ("hirveä") olen ollut erittäin tyytyväinen päädyttyäni lukemaan sarjaa alkukielellä. Niinpä luonnollisesti, kun vihdoin jatko-osan lukeminen tuli ajankohtaiseksi, hain käsiini A Clash of Kingsin.
A Song of Ice and Fire on sellaista mukavanpuoleista viihdekirjallisuutta: meno ei ole jatkuvasti hengästyttävää, vaan kaiken maailman suku-, politiikka- ja kansanperinnekiemuroita on runsaasti. Juuri tylsän ja jännittävän välillä tasapainoileva kokonaisuus on erittäin viihdyttävää tavalla, joka tuo elävästi mieleeni Igguldenin Keisari-sarjan pitkine taisteluineen ja antiikin kulttuurin kuvauksineen hieman saippuasarjatyyppisen hahmosuhdeverkoston ohella. Ainakin A Clash of Kingsin (kuten myös A Game of Thronesin) alkukielisessä versiossa keskiaikainen tunnelma on tarpeeksi vahva ja uskottava, jotta useissa historialliseen ympäristöön sijoitettujen viihteellisten teosten yhteydessä esiintyvää raivostuttavaa anakronismin tunnetta ei pääse syntymään.
Osasyy on tietysti Martinin itsensä ilmaisema pyrkimys kirjoittaa historiallista fiktiota, joka tuo keskiajan raadollisuuden esiin - on toki makuasia, alkaako A Song of Ice and Fire lipsua paikoitellen jo inhorealismin puolelle etenkin (näin olen kuullut) sarjan myöhemmissä osissa. Käännöksen epäonnistuminen keskiaikaisen tunnelman välittämisessä lienee osittain sanaston ongelma: suomen kielessä ei ole montakaan keskiaikaista eurooppalaistyyppistä feodaalisysteemiä kuvaavia sanaa, joilla olisi sama kulttuurillinen merkityssisältö kuin vastaavilla englanninkielisillä tai ylipäätään vastaavaa sanaa olemassa. (Kuvaava esimerkki lienee Ylellä hiljattain näytetyssä, 1500-luvulle sijoittuvassa Susipalatsi-sarjassa, jossa päähenkilö kertoo turnajaisiin lähtevän poikansa olevan kunniaksi "talolleen"; tämä siis käännöksenä englannin sanalle "house".)
Vaikka televisiosarjan perusteella olin aikoinani ajatellut myös kirjasarjan olevan väkivallalla ja seksillä sivukaupalla mässäilevä viihdepläjäys, osoittautui suoranaiseksi yllätykseksi kuinka vähäeleisesti - ei silti sensuroiden kuitenkaan - sarjan kohukohtaukset käydään teoksessa. Sama jatkuu myös A Clash of Kingsin kohdalla. Tietysti sarjassa on hieman erilainen rytmitys jo adaptaatiomediumin vuoksi ja osasta juonenkäänteitä mutkat on vedetty suoriksi suosiolla. Silti on erikoislaatuista, kuinka uskollinen kirjojen juonelle etenkin ensimmäinen tuotantokausi on. Ei liene liian kaukaa haettua muistaa tähän väliin Martinin tausta muun muassa TV-käsikirjoittajana.
Hahmojen on monessa yhteydessä moitittu jäävän kovin pinnallisiksi, mikä totuuden nimissä pitää kyllä paikkansa. Sanottakoon kuitenkin, että suoranaisen syvyyden puutetta paikkaa mukavasti hahmojen harmaus, ja suoranaisia hyviksiä ja pahiksia on vähän jos lainkaan. A Clash of Kings toi hyvin marginaalisen määrän hahmoja syventävää materiaalia noin jatko-osaksi, mutta en luokittelisi ratkaisua suoranaisen epäonnistuneeksi. Päähenkilöitä ei sarjassa oikeastaan ole, pikemminkin kuvatun yhteiskunnan toimintaa ja eri puolia valottavia näkökulmia, joten syvempää katsausta hahmojen sisäiseen elämään ei jää kaipaamaan. Pikemminkin voisi sanoa kirjasarjan käsittelevän ihmisluontoa yleisesti eikä niinkään yksittäisten henkilöiden mielenprosesseja.
Pidän itse TV-sovitusta seurannutta hypeä ihan positiivisena asiana, sillä ennen sitä en ollut koskaan kuullutkaan ASoIaF-sarjasta. Viihteenä se on varsin mukiinmenevää sekä mukavan tasalaatuista ja fantasiakirjallisuudelle ihan kiinnostava suunta kaavoihin kangistuneiden fantasiakliseiden järjestelmällisen rikkomisen saralla. Jatko-osat ovat kyllä lukulistalla, mutta tuskin aivan lähiaikoina. A Clash of Kingsin lähemmäs tuhatta sivua sulattelee vielä pitkään.
A Song of Ice and Fire -sarja
A Game of Thrones
A Clash of Kings
A Storm of Swords
A Feast for Crows
A Dance with Dragons
The Winds of Winter (julkaisematon)
A Dream of Spring (julkaisematon)
George R.R. Martin: Book Two of A Song of Ice and Fire: A Clash of Kings (1998/2011)
HarperCollins. London.
912s.
A Song of Ice and Fire on sellaista mukavanpuoleista viihdekirjallisuutta: meno ei ole jatkuvasti hengästyttävää, vaan kaiken maailman suku-, politiikka- ja kansanperinnekiemuroita on runsaasti. Juuri tylsän ja jännittävän välillä tasapainoileva kokonaisuus on erittäin viihdyttävää tavalla, joka tuo elävästi mieleeni Igguldenin Keisari-sarjan pitkine taisteluineen ja antiikin kulttuurin kuvauksineen hieman saippuasarjatyyppisen hahmosuhdeverkoston ohella. Ainakin A Clash of Kingsin (kuten myös A Game of Thronesin) alkukielisessä versiossa keskiaikainen tunnelma on tarpeeksi vahva ja uskottava, jotta useissa historialliseen ympäristöön sijoitettujen viihteellisten teosten yhteydessä esiintyvää raivostuttavaa anakronismin tunnetta ei pääse syntymään.
Osasyy on tietysti Martinin itsensä ilmaisema pyrkimys kirjoittaa historiallista fiktiota, joka tuo keskiajan raadollisuuden esiin - on toki makuasia, alkaako A Song of Ice and Fire lipsua paikoitellen jo inhorealismin puolelle etenkin (näin olen kuullut) sarjan myöhemmissä osissa. Käännöksen epäonnistuminen keskiaikaisen tunnelman välittämisessä lienee osittain sanaston ongelma: suomen kielessä ei ole montakaan keskiaikaista eurooppalaistyyppistä feodaalisysteemiä kuvaavia sanaa, joilla olisi sama kulttuurillinen merkityssisältö kuin vastaavilla englanninkielisillä tai ylipäätään vastaavaa sanaa olemassa. (Kuvaava esimerkki lienee Ylellä hiljattain näytetyssä, 1500-luvulle sijoittuvassa Susipalatsi-sarjassa, jossa päähenkilö kertoo turnajaisiin lähtevän poikansa olevan kunniaksi "talolleen"; tämä siis käännöksenä englannin sanalle "house".)
Vaikka televisiosarjan perusteella olin aikoinani ajatellut myös kirjasarjan olevan väkivallalla ja seksillä sivukaupalla mässäilevä viihdepläjäys, osoittautui suoranaiseksi yllätykseksi kuinka vähäeleisesti - ei silti sensuroiden kuitenkaan - sarjan kohukohtaukset käydään teoksessa. Sama jatkuu myös A Clash of Kingsin kohdalla. Tietysti sarjassa on hieman erilainen rytmitys jo adaptaatiomediumin vuoksi ja osasta juonenkäänteitä mutkat on vedetty suoriksi suosiolla. Silti on erikoislaatuista, kuinka uskollinen kirjojen juonelle etenkin ensimmäinen tuotantokausi on. Ei liene liian kaukaa haettua muistaa tähän väliin Martinin tausta muun muassa TV-käsikirjoittajana.
Hahmojen on monessa yhteydessä moitittu jäävän kovin pinnallisiksi, mikä totuuden nimissä pitää kyllä paikkansa. Sanottakoon kuitenkin, että suoranaisen syvyyden puutetta paikkaa mukavasti hahmojen harmaus, ja suoranaisia hyviksiä ja pahiksia on vähän jos lainkaan. A Clash of Kings toi hyvin marginaalisen määrän hahmoja syventävää materiaalia noin jatko-osaksi, mutta en luokittelisi ratkaisua suoranaisen epäonnistuneeksi. Päähenkilöitä ei sarjassa oikeastaan ole, pikemminkin kuvatun yhteiskunnan toimintaa ja eri puolia valottavia näkökulmia, joten syvempää katsausta hahmojen sisäiseen elämään ei jää kaipaamaan. Pikemminkin voisi sanoa kirjasarjan käsittelevän ihmisluontoa yleisesti eikä niinkään yksittäisten henkilöiden mielenprosesseja.
Pidän itse TV-sovitusta seurannutta hypeä ihan positiivisena asiana, sillä ennen sitä en ollut koskaan kuullutkaan ASoIaF-sarjasta. Viihteenä se on varsin mukiinmenevää sekä mukavan tasalaatuista ja fantasiakirjallisuudelle ihan kiinnostava suunta kaavoihin kangistuneiden fantasiakliseiden järjestelmällisen rikkomisen saralla. Jatko-osat ovat kyllä lukulistalla, mutta tuskin aivan lähiaikoina. A Clash of Kingsin lähemmäs tuhatta sivua sulattelee vielä pitkään.
A Song of Ice and Fire -sarja
A Game of Thrones
A Clash of Kings
A Storm of Swords
A Feast for Crows
A Dance with Dragons
The Winds of Winter (julkaisematon)
A Dream of Spring (julkaisematon)
---
George R.R. Martin: Book Two of A Song of Ice and Fire: A Clash of Kings (1998/2011)
HarperCollins. London.
912s.
Kommentit
Lähetä kommentti