Jaroslav Hašek: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa



Ensimmäisen maailmansodan pyörteisiin imeytyvä sotamies Švejk on sutki tyhjäntoimittaja, jota kohtalo - tai typeryys - kuljettaa toilauksesta toiseen. Ei kuitenkaan koskaan rintamalle asti. Reissullansa Švejk kohtaa kyykytystä jos jonkinlaista: kapuloita rattaisiin heittelevät niin pöyhkeilevät upseerit, juopot papit kuin saivartelevat virkamiehetkin. Mutta mitä ankarammaksi höykytys yltyy, sitä selvempää on, että se joka parhaiten nauraa, on sittenkin salaviisas sotamies Švejk. 

Tsekkiläisen Jaroslav Hašekin (19883-1923) satiiri ei ole menettänyt liki sadassa vuodessa kärkeään. Ensimmäinen sodanvastainen romaani elää ja voi hyvin Eero Balkin kiitetyssä, modernissa suomennoksessa. Kunnon sotamies Švejk ei suotta ole maailmankirjallisuuden rakastetuin tomppeli.

Tämä hurja järkäle tarttui mukaan kirjastosta, kun tarkoituksenani oli lainata jotakin keveähä lukemista kirjahyllyn harvennusoperaation välipalana ja paikkaamaan samalla näin kesän aikaan harventunutta vierailuani kierrätyskirjahyllyllä. Švejkin seikkailut kuitenkin vaikuttivat tuolloin lukulistani kiinnostavimmalta sisällöl, ja taisin odottaa hieman Tristram Shandy -tyyppistä riemastuttavaa klassikkoa. Kävi ilmi, että yhtenäisyyksiä kyllä on, mutta Švejkissä on satiirissaan vielä selkeämpi poliittinen sävy ja keskeisenä teemana toimii - täysin teoksen nimen mukaisesti - sota ja sen olemus.

Yksi selkein absurdiuden piirre Švejkissä on se, kuinka läpi teoksen vyörytetään paitsi tapahtumien myös hahmojen puheiden kautta esiin loputon määrä erilaisia enemmän tai vähemmän järjettömiä väärien rangaistusten ja simputusten muotoja. Etenkin Švejkillä on esittää joka kohtaan jonkin syyttömän ihmisparan kurja kohtalo erilaisten lakipykälien ja virkamiesmielivallan uhrina. Sävy pysyy silti kevyenä, sillä kyseiset kohtalot ovat pääasiassa hyvin absurdeja. 

Loppua kohden anekdootteja alkaa tulla enemmän ja enemmän, ja jossain vaiheessa alkaa jo lukijakin pohtia, onko Švejk keksinyt ne päästään. Toisaalta ne ovat erittäin hyvin linjassa kuvattujen tapahtumakulkujen kanssa, joten aivan hyvin niin järjettömästi toimivassa maailmassa myös kaikki Švejkin höpötykset näyttävät hyvin järkeviltä ja uskottavilta. Ajatus siitä, että ihmisluonto on mieletön, absurdi ja julma ja että nämä ominaisuudet ennestään korostuvat sota-aikana, tulee kyllä erittäin selväksi puskafarssitunnelmasta huolimatta.


On siis erittäin ilmeistä, että kyseessä on - kuten takakansitekstikin osuvasti luonnehtii - sodanvastainen romaani. Sen sijaan takakansiteksti herättää hämmennystä ja vastaväitteitä määritteen "ensimmäinen" kohdalla. En nyt tähän hätään osaa heittää mitään konkreettista esimerkkiä, mutta puhtaalla mutulla kuvittelisi vuosituhantisen sotien riivaamaa historiaa innoittavan jonkun muunkin sodanvastaiseen kirjoitteluun ennen 1920-lukua. 

Tosin on otettava huomioon, että sota oli hieman erityyppistä ennen totaalista sotaa, jota ensimmäinen maailmansota alkoi jo olla. Samoin myös sodan välttämättömyydestä ja "luonnollisuudesta" on ollut erilaisia näkemyksiä ja käytännön sovelluksia. "Jo muinaiset roomalaiset" -esimerkkinä Rooman imperiumin koko monisataavuotisen historian kuluessa Januksen temppelin ovet, jotka olivat auki aina sodan aikana ja kiinni täydellisen rauhan aikana, suljettiin vain kahdesti.  

Paradoksaalisesti sodilla haettiin ja haetaan vakautta ja vaurautta, vaihtelevin - ja ainakin lyhyellä aikavälillä huonoin - tuloksin. Ja tietysti romaani tekstilajina on noussut vasta parisataa vuotta sitten, mikä lyhentää aikaväliä huomattavasti. No, se mutuilusta. Jos jollakulla on heittää esimerkki ennen 1920-lukua kirjoitetusta sodanvastaisesta romaanista, kertokaa ihmeessä.

Takaisin Švejkiin. Yksi huomiota herättävä piirre romaanissa on se, kuinka valtavaa määrää eri kieliä siinä hyödynnetään. Toki, suurin osa on pelkkiä fraaseja, mutta miltei kahdeksansadan sivun aikana lienee käytetty ainakin viittä eri kieltä. Suurin osa lainauksista on saksaa, mutta seassa on myös unkaria ja venäjää. Alkukielihän teoksella on luonnollisesti tšekki. Kaksi- tai useampikielisiä kirjoja ei enää nykypäivänä kovin usein näe, eikä ainakaan ilman käännöksiä.  

Švejkissä suurin osa muunkielisistä osuuksista oli lisätty käännöksinä loppuun, mutta en tiedä, oliko alkuteoksessakin ne sisällytetty. Ehkä monikielisyys ei vain ole nykyään muotia muutamia yksittäisiä sanoja tai virkkeitä huolimatta, ja joskus taas se on ollut hyvänä pidetty kerronnallinen keino.

Hašek ei ehtinyt saada Švejkiä valmiiksi ennen kuolemaansa, minkä seurauksena teos loppuu kuin seinään, kesken kohtauksen. Toisaalta lopetus sopii kokonaisuuteen niin temaattisesti kuin tyylillisestikin: ei ole vaikea kuvitella, että älytön tapahtumien sarja jatkuu ja toistuu mielettömyydessään ad infinitum (tai ehkä pikemminkin ad nauseam) ilman sulkeumaa

Vaikka lukukokemus itsessään oli välillä hieman haastava osittain tekstin ja osittain lukuajan (ennen nukkumaanmenoa) vuoksi, herätti se kuitenkin paljon ajatuksia. Tämän teoksen pitäisi olla kaikilla klassikkolistoilla, joskin miltei 800 sivun sijaan lyhyempikin pituus riittäisi samaan vaikutelmaan. Mutta jos Hašekin tyyli kolahtaa, huiskahtaa koko pituus varmasti aivan yhtä jouhevasti kuin lyhyempikin pätkä. Noh, sitten vain kirjastoon katsomaan, mitä kepeää lomalukemista seuraavaksi tarttuu mukaan.




---


Jaroslav Hašek 1920-1923/2013: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa
Tammi. Helsinki. 
760s.
Kuvitus: Josef Lada

Kommentit

  1. Tyhjentävä ja kiinnostava arvio klassikosta. Luulin lukeneeni tämän joskus ennen blogiaikaa, mutta en ollenkaan muista että se olisi ollut tuollainen järkäle. Olen ilmeisesti lukenut jonkun toisen tsekkiläisen satiirin.
    En ole missään nimessä - tämänkään - kirjallisuuden tuntija, mutta vanhoista sodanvastaisista romaaneista tulee vain mieleen Länsirintamalta ei mitään uutta. Sekin on siis uudempi kuin tämä, vuodelta 1929.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Näistä on olemassa ainakin joitakin aiempia suomennoksia ja painoksia, joissa kirja on julkaistu useammassa osassa, ehkäpä on kyse niistä. Maailmansotiin tuntuu liittyvän paljon sodanvastaista kirjallisuutta, mutta varhaisempaa on hankala saada mieleen. Entisestään pohtimista haittaa varsin eurosentrinen kirjallinen sivistykseni - voisihan niitä muissa kulttuuritraditiossa sitten taas olla.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat